Sunday 24 October 2010

loppuviikko

En ole ehtinyt päivittää maahanmuuttouutisia, hyvä jos lukea niitä. Kolme loppuviikon päivää meni kollegojen kanssa sosiaalipolitiikan päivillä, kaksi edellistä niistä toipuessa. Alkuviikosta olin vielä yhdessä muuttotutkimus-seminaarissa, tällä viikolla on siis imetty vaikutteita jostain ihan muualta kuin roskalehtien sivuilta. Graduun tuli yksi ajatuskipinä ja sosiaalipolitiikan päivilläkin koin paria valaistumisen hetkeä. Kai tässä oikealla tiellä ollaan.

Muutamia otsikoita kuitenkin viime päiviltä:

Kerjäämistä ei kielletä, mutta aggressiivisuuteen aiotaan puuttua


Paatero elättelee vielä toiveita kerjäämiskiellosta

20.10.2010

Kahta maahanmuuttajaa ammuttiin taas Malmössä

21.10.2010

Yle: Perussuomalaiset kirimässä keskustan kiinni


Perussuomalaisten menestys hämmästyttää tutkijaa

Rasismista syytetty Mel Gibson sai potkut komedialeffan jatko-osasta


Vähemmistövaltuutettu haluaa kokeilla nimetöntä työnhakua
22.10.2010

Malmössä ehkä uusi ampumistapaus

"Tuoksuista"
23.10.2010

Soini menisi Sdp:n kanssa hallitukseen
24.10.2010

Thursday 14 October 2010

turhautuminen

Huh. Tuntuu vaihteeksi siltä, ettei gradusta tule mitään. Pohdin maahanmuuttoa päivät pitkät ja joskus öisinkin, mutten tunnu saavan otetta mistään kunnollisesta kysymyksestä tai aiheesta. Joka kerta kun muka keksin jotain, joku tulee ja lyttää sen. Tällainen vaihe tulee varmaan jokaiselle graduntekijälle, mutta pelkään, että minulle se jää päälle. Suhtaudun graduun aika kunnianhimoisesti ja siksi haluaisin keksiä jonkun timanttisen aiheen ja kirjoittaa siitä aiheesta vielä jotain timanttiakin kovempaa. Olen myös valitettavasti luonteeltani vähän vetelehtijä, jolle liika epämääräisyys ei tee hyvää. Tarvitsisin jotain konkreettista, mihin tarttua ja mielellään vielä jonkun vähän piiskaamaan.

Tänään kävin tapaamassa graduohjaajaani, joka on vähän pelottava mutta samalla ihanan kannustava. Viimeksi hän vinkkasi minulle yhdestä aiheesta, joka vaikutti kiinnostavalta. Mietin kyllä kotona, onko tämä nyt ihan sitä mitä haluan, mutta koska tutkimussuunnitelman dl. painoi päälle, jotain oli pakko kirjoittaa. Sain niskaani pelkkää ryöpytystä ja tänään ohjaajanikin jo vähän toppuutteli. Ja tajusin taas kirkkaasti, että on ihan turhaa yrittää kirjoittaa jotain, jolle sydämeni ei pala täysillä.

Saattaa kuulostaa, että otan gradun ihan kamalan vakavasti ja se voi olla jonkun mielestä hyvinkin naurettavaa. Sehän on vain gradu, kaikki muutkin sen ovat saaneet tehdyksi eikä sillä oikeassa elämässä kuitenkaan mitään merkitystä ole. No, siinä on osa totuudesta. Toinen puoli on se, että minä todellakin otan gradun ihan kamalan vakavasti. En millään jaksaisi kirjoittaa sitä, jos en ottaisi. Jos se kerran on pakko vääntää, niin tehdään sitten kunnolla. Sitä paitsi voin ihan rehellisesti sanoa, että haaveilen myös jatko-opinnoista ja niitä ajatellen gradun olisi syytä olla edes kohtalainen, mitä parempi sen parempi. Kaikki tämä ei varsinaisesti helpota toimeen tarttumista.

Ohjaajani onneksi kannustaa minua kurkottelemaan kuuhun. Hän on moneen kertaan huomauttanut, että tieteellinen ja teoreettinen gradu on vaikeampi tehdä kuin sosiaalipoliitikoille tyypillisemmät, empiirisemmät (haastattelu-, survey- yms.) gradut. Tänään kerroin hänelle hoiva- ja filippiinatutkijataustastani, ja hetken hän mietti, pitäisikö minun sittenkin jatkaa sillä linjalla. Sitten hän sanoi: "Tee vaan teoriagradu! Tyttöjä rohkaistaan sellaiseen ihan liian vähän. Ainoastaan pojille ehdotellaan tieteellistä uraa ja tyttöjä neuvotaan aina tutkimaan jotain pehmeitä hoiva-aiheita." Hän käski minun ihan ensiksi miettiä, haluanko mieluummin tutkijaksi vai tekijäksi - kumpaa tavoittelen työlläni. Kiinnostaako minua kirjoittaminen, lukeminen, teorioiden pyöritteleminen ja ongelmien ratkominen. Vai ehkä raha... Minun ei ole yhtään vaikea valita. Mikä muu minua kiinnostaisi kuin lukeminen, kirjoittaminen ja märehtiminen? Parasta oli, että uskalsin sanoa sen ääneen. Ja että se opettaja selvästi uskoi, että voisin pärjätäkin siinä.

Olen loppupäivän vähän mököttänyt kun graduprojekti tuntuu polkevan paikallaan. Ja miettinyt taas, miten vaivalloista on olla rehellinen itselleen - ja miten noloa toisaalta on yrittää olla yhtään mitään muuta kuin sitä mitä on. Onneksi uusia inspiraation lähteitä on luvassa varmaan ihan piankin. Siihen asti voin keskittyä vaikka kirjoittamaan ja lukemaan - ja tarvittaessa ihan vähän ränttäämään maahanmuutosta.

hs.fi 14.10.2010

Joka kahdeksas saksalainen haluaa maansa johtajaksi "Führerin"

Kiviniemi Ylelle: Kerjäämisen kieltävä laki liian järeä

Monday 11 October 2010

kallonmittaajia jne.

Mietin toistuvasti, miksi oikeastaan olen kiinnostunut maahanmuuttoasioista niin paljon. Pelkään sitä päivää - joka väistämättä tulee - kun joku toinen keksii kysyä sitä minulta. Yritän kirjoittaa aiheesta jotain tuonnemmin, mutta huomasin vasta, että olen tainnut olla tällä tiellä kauemmin kuin aavistelinkaan.

Löysin viikonloppuna kirjahyllyjä järjestellessäni pari vähän yllättävääkin aiheeseen liittyvää kirjaa. Toinen oli Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon Kallonmittaajia ja skinejä, toinen Tapio Tammisen Pahan viehätys - Natsismin ja terrorismin lähteillä. Jälkimmäinen on julkaistu 2004, ensin mainittu vuotta myöhemmin. Siellä ne odottivat minua, omassa kirjahyllyssäni. Nyt ne nököttävät ikkunalaudalla gradukirjapinossa, joka on aiheidensa puolesta vähän ahdistavankin näköinen.

Tänään kokoelmani lisääntyi taas yhdellä kirjalla. WSOY julkaisi vastikään Jera ja Jyri Hännisen kirjan Tuhansien aatteiden maa - Ääriajattelua nyky-Suomessa, josta sain arvostelukappaleen kun mediatalo halusi tukea köyhää graduntekijää. Kiitollisena luin jo ensimmäiset 50 sivua ja aika diippiä tavaraa siihenkin mahtui. Menetän todennäköisesti yöuneni lopullisesti, kun olen kahlannut koko tuon pinon läpi...

hs.fi 11.10.2101

Yle: Kerjäämiskielto jakaa Uudenmaan kansanedustajat

nimenmuutos

Muutin nimen vastaamaan vähän paremmin blogin sisältöä. Jos keksin jotain nasevampaa, voi olla että muutan uudelleen. Osoitekin saattaa muuttua, jahka ehdin järjestää.

Thursday 7 October 2010

seminaaripäivä

Gradua tehdessä pitäisi kai sekä rakastaa omaa aihettaan, että olla varma siitä. Samalla ei kuitenkaan saisi olla liian kiintynyt eikä liian kunnianhimoinen.

Tänään sain esitellä tutkimussuunnitelmani seminaarille - tai pikemminkin puolustaa sitä. Ennen tapaamista olin aika huoleton: tiedän suurin piirtein vahvuuteni ja heikkouteni liittyen niin osaamiseeni kuin graduaiheeseenkin. Vaihdoin vasta aihettani ja kirjoitin tutkimussuunnitelman muutamassa hassussa päivässä; sehän on vasta ensimmäinen osa ja versio tekstistä, jota tulen hiomaan vielä kuukausikaupalla. Tutkimusseminaari järjestetään juuri siksi, että omaan työhönsä voisi saada kommentteja niiltä, jotka lukevat tekstiä tuorein silmin ja eri näkökohdista kuin minä. Ja loppujen lopuksihan gradukin on vain opinnäytetyö.

Selvä. Yritin pitää mielessä kaiken tämän, olla luottavainen ja samalla avoin ehdotuksille. Seminaariryhmässäni on terävää porukkaa ja koska tiedän, että kaikilla on maahanmuutosta aina mielipide, arvasin että keskustelu voisi olla kiivastakin.

Kommentit olivat rakentavia, teräviä ja sellaisia, joissa riittää pureskeltavaa moneksi illaksi. Sain monta kannustavaa sanaa ja hyvää ehdotusta. Ja silti tunsin itseni sen puolentoista tunnin jälkeen kuin uitetuksi ja vähän ravistelluksi koiraksi. Istuin paikallani suu tiukaksi viivaksi puristuneena ja kaikki lihakset jännittyneinä. Haaveilin raivokkaasta juoksulenkistä, lasillisesta (pullollisesta) viiniä tai siitä, että joku vähän paijaisi ja sanoisi, että ihan hyvä siitä tulee.

Maahanmuutto on sellainen aihe, josta kaikilla on mielipide. Monesti intohimoinen mielipide. Itse en tee mitään poikkeusta. Vaikka tiedän, että mielipiteitä on monenlaisia ja niitä voi perustella monenlaisilla syillä, tässä asiassa minun on joskus hankalaa ottaa huomioon niitä mielipiteitä, jotka eroavat omastani - tai ovat vääriä. Omaan aiheeseensa fakkiutuu helposti ja omassa työssään on vaikeaa nähdä puutteita tai vahvuuksia, mitään painotuksia. Juuri siksi saavillinen kylmää vettä niskaan tekee silloin tällöin ihan hyvää. Paineessa ne timantitkin hioutuvat.

Sanojen kanssa on kenties vielä vaikeampaa kuin tutkimuskohteen kanssa, niistä on vielä vaikeampi tinkiä. Olen aina ajatellut, että minulla on puolellani ainakin se etu, että osaan kirjoittaa. Esseet eivät tuota minulle erityisiä ongelmia, viittaussääntöjen ja kieliopin miettiminen ei vie minulta kohtuuttomasti aikaa ja lauseeni ovat lennokkaita. Vaikka hämärästi ymmärrän, että minun tapani sanoa ei aina ole (ainoa) oikea eikä ehkä paraskaan, on kiusallista, kun joku tarttuu siihen. Kun rakastaa sanojaan liikaa, niitä on kamalan vaikeaa muuttaa ja niistä on vaikeaa luopua. Olen opetellut tätäkin, mutta tieteellisen tekstin kirjoittaminen on silti aika erilaista kuin blogirunoilu. Siinä kirvestä ja hiekkapaperia pitää uskaltaa käyttää paljon kovemmalla kädellä kuin hölynpölyä kirjoitettaessa.

Aiheeni on sellainen, että joudun puolustamaan sitä ja itseäni melkein joka kerta, kun asia tulee puheeksi. Eilen ajauduin kolmesti maahanmuuttokeskusteluun: ensin työkavereideni kanssa, joiden mielestä maahanmuuton ongelmat voi tiivistää lauseeseen "somalit ovat itsekkäitä paskoja"; sitten äitini kanssa, joka kertoi naapuruston suloisista burmalaislapsista ja viimeksi opiskelukaverini kanssa, joka suurin piirtein sekä jakaa että ymmärtää mielipiteeni maahanmuutosta. Joka kerta yllyin paasaamaan niin kovaa, etten meinannut muistaa vetää henkeä. Yhtä rankkaa oli tänään, kun tuntui etten enää uskalla vilkaistakaan ketään seminaarilaistani päinkään, ettei kukaan enää sanoisi mitään. Että saisin edes hetken hengähtää!

Sain purnata muutaman minuutin yhdelle opiskelukaverille, kävin lounaalla ja enkä avannut Halla-aho-kirjaani, jonka otin matkalukemiseksi, kiertelin hetken urheilukauppoja ja juttelin tummaihoisen pojan kanssa, jonka mielestä näytin vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni täysin erilaiselta kuin kukaan suomalainen tyttö. En antanut puhelinnumeroani mutta hymyilin leveästi. Sitten tuntui jo siltä, että jaksan tulla kirjastolle ja kirjoittaa taas muutaman sanan maahanmuutosta.

Joku "neutraalimpi" aihe olisi varmasti helpompi, mutta minkäs teet. Minähän olen kunnianhimoinen. Minä aion saada tämän onnistumaan. Ettäs tiedätte.

Monday 4 October 2010

takki tyhjä

Lähetin juuri gradun tutkimussuunnitelman maailmalle, eikä mielessä tänään enää ole muuta kuin tämä:

"kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan
julkisivuduunarit ne Tallinnasta luodaan
hurahuhhahhei mistä halvimmalla saadaan
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-la

maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan
jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan
hurahuhhahhei oikeistopopulistit
Halme, Halla-aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan"

paleface - helsinki shangri-la

hs.fi 4.10.2010

Raportti: Suomi ei osaa hyödyntää ulkomaalaistensa osaamista

Islamia solvannut hollantilaispoliitikko vaiti oikeudessa

Ruotsidemokraatit asettuivat hallituksen puolelle puheenjohtajavaalissa

Romanileiri sai jäädä Helsingin kantasatamaan

Friday 1 October 2010

nyt

Blogin nimi ei oikeastaan vastaa sen sisältöä kovin hyvin. Ei se vastaa enää graduaihettanikaan, vaikka aihe onkin vielä vähän selkiytymätön ja muuttuu joka viikko. "Rakkauden ammattilaiset" on termi, jota käytin proseminaarityössäni syksyllä 2005. Se on lainattu (tai muokattu, en muista enää edes, käytettiinkö kirjassa tuota termiä vai vain sen ideaa) Barbara Ehrenreichin ja Arlie Russell Hochschildin kirjasta Global women. Nannies, maids and sex workers in the new economy. Suomessa sanaparista tulee ensimmäisenä mieleen Juice; toisten mielestä rakkauden ammattilainen viittaa huoriin, toisten mielestä Jeesukseen. Proseminaariohjaajani Kalle Haatanen kielsi minua käyttämästä kyseistä termiä, kertoi huokaisseensa syvään avattuaan työni kansilehden ja luettuaan sisällysluettelon ja antoi työstä lopulta arvosanaksi vitosen. Olin aika ylpeä.

Itse olen viitannut rakkauden ammattilaisilla lastenhoitajiin, sairaanhoitajiin ja toisinaan myös niihin huoriin - kaikkiin, jotka tekevät rakkautta tai rakkaudenkaltaisia asioita työkseen, tarjoavat maksettua rakkautta. Näitä naisia (rakkauden ammattilaisissa on myös miehiä, he vain eivät ole olleet minun tutkimuskohteenani) olen tutkinut proseminaarityön jälkeen kandintutkielmassa ja kourallisessa muita esseitä, jotka olen kirjoittanut vuosina 2006 - 2009. Aioin kirjoittaa myös graduni heistä, erityisen kiinnostunut olen ollut Suomen kasvavasta filippiiniläisväestöstä.

Olisin halunnut käyttää gradun aineistona joitain tekstejä; artikkeleita, keskusteluja etc.. Filippiiniläisnaisista vain ei Suomessa puhuta. Ylipäänsä rakkauden ammattilaisista puhutaan aika vähän. Siksi aloin seurata, mitä Suomessa ylipäänsä puhutaan maahanmuutosta. Keskustelu osoittautui luulemaani vilkkaammaksi ja siksi avasin tämän sivun, tänne on ollut helppo kerätä kaikki vastaantulleet nettilinkit ja muut hajanaiset ajatukset. Niitä on tosin ollut vähemmin, mutta nyt kun olen tosissani aloittanut graduprojektin, mietin maahanmuuttoa aamusta iltaan. Kirjoitan niitä ajatuksia muistiin ihan paperillekin, mutta koen että tämäkin media voisi olla avuksi ajatusten jäsentämisessä. Joitain muutoksia olen silti ajatellut tehdä.

Koska sivun nimi ja sisältökään eivät välttämättä vastaa omaa projektiani enää ja koska en haluaisi esiintyä näillä perhosien alasivuilla ihan koko nimelläni (vaikka moni sen tietääkin), olen ajatellut perustaa gradulle ihan oman sivunsa. Aion siirtää kaiken tämän materiaalin sinne ja toivottavasti keksiä jotain uuttakin, haluaisin esim. linkittää kirjoittamiani artikkeleita suoraan sivulle. Nyt juuri minun pitäisi olla kirjoittamassa gradun tutkimussuunnitelmaa, joten askartelen tämän blogiasian kanssa sitten kun aikaa on vähän enemmän. Tällaista kuitenkin meinaan.

1.10.2010 hs.fi

HS-raati: Ääripäät hallitsevat keskustelua maahanmuutosta