Muistijäljet vahvistuvat levätessä
hs.fi 27.1.2010
Thursday 28 January 2010
Wednesday 27 January 2010
c'est quoi la politique sociale?
"Hannu pyysi minua kuvittelemaan lakanan kokoista maalausta nuorten naisten sileistä sääristä, joita kulki säännöllisinä riveinä maailman ääriin asti.
Rupesin kuvittelemaan tällaista maalausta ja sainkin sääririvistön mieleeni. Sitä oli mukava kuvitella. Aloin oikein innostua. Minusta tuntui, että tajusin mitä Hannu ajoi takaa. Sanoin että onni tosiaan oli synkroniaa, sitä että loksahti elämään niin kuin luistelija jäällä liitävään kuvioon. Tällä yhdellä ainoalla kuvalla voisi ilmaista kaiken sen, mitä kirkko ja sosiaaliministeriö ja naistenlehdet olivat viime vuosina puhuneet lähimmäisten merkityksestä ja siitä turvaverkosta, jonka luja yhteisö yksilöille antoi."
Petri Tamminen - Mitä onni on
Rupesin kuvittelemaan tällaista maalausta ja sainkin sääririvistön mieleeni. Sitä oli mukava kuvitella. Aloin oikein innostua. Minusta tuntui, että tajusin mitä Hannu ajoi takaa. Sanoin että onni tosiaan oli synkroniaa, sitä että loksahti elämään niin kuin luistelija jäällä liitävään kuvioon. Tällä yhdellä ainoalla kuvalla voisi ilmaista kaiken sen, mitä kirkko ja sosiaaliministeriö ja naistenlehdet olivat viime vuosina puhuneet lähimmäisten merkityksestä ja siitä turvaverkosta, jonka luja yhteisö yksilöille antoi."
Petri Tamminen - Mitä onni on
Tuesday 26 January 2010
eläkkeistä hs.fi 26.1.2010
Tämä ei oikeastaan liity gradun aiheeseen, vaan toiseen yliopistoprojektiin, joka sattumien kautta julkaistiin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä viime vuonna.
Eläkeryhmä hieroi yömyöhään sopua eläkeiän myöhentämisestä.
Eläkeryhmä hieroi yömyöhään sopua eläkeiän myöhentämisestä.
Monday 25 January 2010
Saturday 16 January 2010
Thursday 7 January 2010
ne tulee tänne ja vie meijän naiset ja rahat
– – Westerners increasingly fear “that they are now being invaded not by armies and tanks but by migrants who speak other languages, worship other gods, belong to other cultures, and, they fear, will take their jobs, occupy their land, live off the welfare system, and threaten their way of life”.
(Weiner 1995; Huntington 1996)
(Weiner 1995; Huntington 1996)
alku
Ostin joulukuussa hienon mustan muistikirjan, jonka ensimmäiselle sivulle minun on tarkoitus kirjoittaa maaginen sana ”gradu”. En ole siis vielä aloittanut, muistikirjan ostamiseenkin meni melkein kolme viikkoa, koska en millään löytänyt sopivaa. Sitä voisi jo kutsua tekosyyksi.
En ole tottunut pitämään mihinkään tiettyyn aiheeseen keskittyvää blogia, mutta nyt ajattelin kokeilla, jos tämä sähköinen (ja julkinen) gradupäiväkirja innostaisi ihan oikeasti tekemään jotain sen G-projektin suhteen.
En koskaan ajatellut, että minä olisin yksi niistä ihmisistä, joille gradu muodostuu elämää suuremmaksi projektiksi ja venyy vuosikausien mittaiseksi uurastamiseksi. Ei niin oikeastaan ole vieläkään käynyt, mutta tunnun pelkäävän jo koko urakan aloittamista niin paljon, että sellainen vaara selvästi on olemassa. Yritän tolkuttaa itselleni, että gradu on vain opinnäytetyö. Sen ei ole tarkoitus olla maailmaa mullistava, ei käänteentekevä eikä mahdoton. Huomaan silti kasaavani itselleni kohtuuttomia paineita ja odotuksia sen suhteen.
Kirjoitin proseminaarityöni syksyllä 2006 ja ehdin välillä tehdä siitäkin, reilun kymmenen sivun pituisesta esseestä, vuorenkorkuisen urakan. Työ onnistui kuitenkin hyvin, sain siitä parhaan mahdollisen arvosanan ja kipinän aiheeseen, johon gradunikin tulee liittymään. Proseminaarityön nimi oli Au pairin paikka maailmassa ja siinä kuvattiin au pairien työtä ja elämää kolmen eri ulottuvuuden leikkauspisteessä; au pairin työtä perheessä, au pairia historiallisen hoivatyöjatkumon osana ja au pairia suhteessa muihin kansainvälisesti liikkuviin hoivatyöläisiin. Tuota työtä valmistellessani ”löysin” kansainväliset naiset, globaalista etelästä pohjoiseen liikkuvat hoivatyöläiset ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Osallistuin kandiseminaariin keväällä 2007, mutta kansainvälisten tehtävien sivuaineopinnot veivät niin suuren osan ajastani, etten ehtinyt paneutua kandiprojektiin ja unohdin koko aiheen miltei vuodeksi. Vuodenvaihteessa 2007–2008 kirjoitettu kv-tehtävien lopputyöni liittyi kuitenkin samaan aihepiiriin (työn otsikko oli Global Mobility of Female Labour Force – the Special Case of Care Work Globalization). Keväällä 2008 päätin viimein tarttua kandiprojektiini uudelleen ja sainkin työn melkein valmiiksi. Käytin työn kielentarkastuksessa toukokuussa 2008 – ja seuraavan kerran avasin ko. tiedoston toukokuussa 2009, jolloin viimein siistin työn palautuskuntoon (ja siis ihan oikeasti palautinkin sen). Siinä vaiheessa työtä oli ohjannut ja arvostellut kolme eri opettajaa, enkä enää tiennyt, kenen neuvoja olisi pitänyt kuunnella ja noudattaa. Arvosanaksi Hoivan globalisoituminen ja naisten maailmanlaajuinen muuttoliike -otsikon alle runtatusta työstäni sain nelosen, johon olin inan tyytymätön, vaikken kuluneista kuukausista (vuosista) huolimatta ollutkaan kovin paljon eforttia työhön laittanut.
Yhteenvetona voisi siis sanoa, että olen ehtinyt jo tässä vaiheessa tieteellistä uraani jumiutua täysin yhteen ainoaan aiheeseen; että graduprojektin paisumisen mahdollisuus kandintyön lailla on pelottavan todennäköistä ja että en päästä itseäni kovin helpolla enkä siis missään tapauksessa olisi tyytyväinen perusarvosana C:hen. Olen kaikkien näiden vuosienkin jälkeen erityisen innostunut aiheestani, joka tuntuu olevan kuin pohjaton sammio josta ammentaa aina lisää ja pikkuhiljaa olenkin alkanut haaveilla myös väitöskirjan tekemisestä aiheeseen liittyen… Syytä olisi tietysti hoitaa edes tämä gradu pois päiväjärjestyksestä ennen moisia haaveita, mutta niiden takia paineet onnistumisesta ja hyvän arvosanan saamisesta eivät ainakaan helpota.
Juuri nyt minun pitäisi olla kirjoittamassa 15-sivuista esseetä globaalien naisten identiteetistä ja osallistumisesta (tai lähinnä sen puutteesta) ranskaksi. Asuntolahuoneeni pöydällä ja lattialla ajelehtii kasoittain aiheeseen liittyviä ranskan- ja englanninkielisiä kirjoja (yksi suomenkielinenkin!) ja viimeksi eilen bongasin Ilta-Sanomien nettilehdestä jonkin suomalaiseen ”maahanmuuttokeskusteluun” liittyvän artikkelin. Ajattelen graduaihettani siis päivittäin, enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Välillä tuntuu, että aloittaminen on siksikin niin vaikeaa, että pääni on täynnä aiheeseen liittyvää informaatiota enkä enää tiedä, mikä siitä on tarpeeksi perustavanlaatuista ollakseen hyvä aloitus. Parasta olisi siis ehkä vain kaivaa se musta kirja esiin, kirjoittaa ensilehdelle se maaginen sana – ja aloittaa.
En ole tottunut pitämään mihinkään tiettyyn aiheeseen keskittyvää blogia, mutta nyt ajattelin kokeilla, jos tämä sähköinen (ja julkinen) gradupäiväkirja innostaisi ihan oikeasti tekemään jotain sen G-projektin suhteen.
En koskaan ajatellut, että minä olisin yksi niistä ihmisistä, joille gradu muodostuu elämää suuremmaksi projektiksi ja venyy vuosikausien mittaiseksi uurastamiseksi. Ei niin oikeastaan ole vieläkään käynyt, mutta tunnun pelkäävän jo koko urakan aloittamista niin paljon, että sellainen vaara selvästi on olemassa. Yritän tolkuttaa itselleni, että gradu on vain opinnäytetyö. Sen ei ole tarkoitus olla maailmaa mullistava, ei käänteentekevä eikä mahdoton. Huomaan silti kasaavani itselleni kohtuuttomia paineita ja odotuksia sen suhteen.
Kirjoitin proseminaarityöni syksyllä 2006 ja ehdin välillä tehdä siitäkin, reilun kymmenen sivun pituisesta esseestä, vuorenkorkuisen urakan. Työ onnistui kuitenkin hyvin, sain siitä parhaan mahdollisen arvosanan ja kipinän aiheeseen, johon gradunikin tulee liittymään. Proseminaarityön nimi oli Au pairin paikka maailmassa ja siinä kuvattiin au pairien työtä ja elämää kolmen eri ulottuvuuden leikkauspisteessä; au pairin työtä perheessä, au pairia historiallisen hoivatyöjatkumon osana ja au pairia suhteessa muihin kansainvälisesti liikkuviin hoivatyöläisiin. Tuota työtä valmistellessani ”löysin” kansainväliset naiset, globaalista etelästä pohjoiseen liikkuvat hoivatyöläiset ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Osallistuin kandiseminaariin keväällä 2007, mutta kansainvälisten tehtävien sivuaineopinnot veivät niin suuren osan ajastani, etten ehtinyt paneutua kandiprojektiin ja unohdin koko aiheen miltei vuodeksi. Vuodenvaihteessa 2007–2008 kirjoitettu kv-tehtävien lopputyöni liittyi kuitenkin samaan aihepiiriin (työn otsikko oli Global Mobility of Female Labour Force – the Special Case of Care Work Globalization). Keväällä 2008 päätin viimein tarttua kandiprojektiini uudelleen ja sainkin työn melkein valmiiksi. Käytin työn kielentarkastuksessa toukokuussa 2008 – ja seuraavan kerran avasin ko. tiedoston toukokuussa 2009, jolloin viimein siistin työn palautuskuntoon (ja siis ihan oikeasti palautinkin sen). Siinä vaiheessa työtä oli ohjannut ja arvostellut kolme eri opettajaa, enkä enää tiennyt, kenen neuvoja olisi pitänyt kuunnella ja noudattaa. Arvosanaksi Hoivan globalisoituminen ja naisten maailmanlaajuinen muuttoliike -otsikon alle runtatusta työstäni sain nelosen, johon olin inan tyytymätön, vaikken kuluneista kuukausista (vuosista) huolimatta ollutkaan kovin paljon eforttia työhön laittanut.
Yhteenvetona voisi siis sanoa, että olen ehtinyt jo tässä vaiheessa tieteellistä uraani jumiutua täysin yhteen ainoaan aiheeseen; että graduprojektin paisumisen mahdollisuus kandintyön lailla on pelottavan todennäköistä ja että en päästä itseäni kovin helpolla enkä siis missään tapauksessa olisi tyytyväinen perusarvosana C:hen. Olen kaikkien näiden vuosienkin jälkeen erityisen innostunut aiheestani, joka tuntuu olevan kuin pohjaton sammio josta ammentaa aina lisää ja pikkuhiljaa olenkin alkanut haaveilla myös väitöskirjan tekemisestä aiheeseen liittyen… Syytä olisi tietysti hoitaa edes tämä gradu pois päiväjärjestyksestä ennen moisia haaveita, mutta niiden takia paineet onnistumisesta ja hyvän arvosanan saamisesta eivät ainakaan helpota.
Juuri nyt minun pitäisi olla kirjoittamassa 15-sivuista esseetä globaalien naisten identiteetistä ja osallistumisesta (tai lähinnä sen puutteesta) ranskaksi. Asuntolahuoneeni pöydällä ja lattialla ajelehtii kasoittain aiheeseen liittyviä ranskan- ja englanninkielisiä kirjoja (yksi suomenkielinenkin!) ja viimeksi eilen bongasin Ilta-Sanomien nettilehdestä jonkin suomalaiseen ”maahanmuuttokeskusteluun” liittyvän artikkelin. Ajattelen graduaihettani siis päivittäin, enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Välillä tuntuu, että aloittaminen on siksikin niin vaikeaa, että pääni on täynnä aiheeseen liittyvää informaatiota enkä enää tiedä, mikä siitä on tarpeeksi perustavanlaatuista ollakseen hyvä aloitus. Parasta olisi siis ehkä vain kaivaa se musta kirja esiin, kirjoittaa ensilehdelle se maaginen sana – ja aloittaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
